MIETTEITÄ JA
SATTUMUKSIA CALI III:N TIIMOILTA
6.6. 2009

Poikkesin Moto
Guzzin maahantuojalla Moto Italiassa
Piikkiössä katsomassa kiinnostavaa Guzzin '86 California II
-mallia. Lähemmin tutkittaessa Cali II:ssa oli pikkaisen liikaa
ajan patinaa ja pikkuviritelmiä, jotta siitä olisi
kannattanut kauppaa hieroa, mutta vieressä ollut '92 California
III sitä vastoin kiinnitti huomiota myönteisellä tavalla.
Kyseinen Cali
III oli jo edellistalvelta "tuttu netin kautta"; myyntikuvissa silmiin
iskivät punaiseksi maalattu laturin koppa ja jalkasuojat sekä
rumanvärinen satula sekä eri sävyä
loppupyörän kanssa olevat sivulaukkujen kannet. Luonnossa
asiat olivatkin huomattavasti paremmin: liikoja punaisia osia oli
vaihdettu alkuperäisenvärisiin ja yleinen huoliteltu olemus
paistoi kaikkialta. Väri-ilottelut olivat ilmeisesti karkottaneet
aiemmat ostajaehdokkaat, mutta paloautonpunaisen ulkokuoren alta
paljastui kunnossa oleva ja huollettu perustekniikka ja mittarilukema
alle 80.000 km saattoi myös jopa pitää paikkansa.
Lisäplussaa tuli erinomaisessa kunnossa olevista kromiosista
sekä aikoinaan optiolistalta löytyneistä
pinnapyöristä (vakiona Cali III tuli Mandellosta
valuvantein).
Pikainen koeajo
(Centauron
jälkeen pienoinen totuttelua vaativa kulttuurishokki; jarrutehoa
murto-osa ja vielä integraalisysteemi
häiritsemässä, tehoja kolmattakymmentä hevosta
vähemmän, ajoasento etukenosta melkein custommaiseen... Mutta
tunnelma todella mukava!) ja kauppaa
vääntämään Kärkkäisen Karin kanssa -
lopputuloksena paukutelin Calilla samana päivänä
kotiinpäin.
20.6. 2009

Aluksi muutama
päivä Guzzin temppujen kuulostelua ja tutkimisia;
lopputuloksena uuden akun osto, koneeseen NGK:n Iridium-tulpat
sekä bensatasoanturin lisäys puutoslistalle (bensavalo palaa
jatkuvasti, vaikka tankki olisikin täynnä). Samoin lirautus
kaasuttimienpuhdistusnestettä bensatankkiin tuntui saavan sakat
kiertoon ja suuttimet puhtaammaksi; alussa Cali tykkäsi
starttailla vain oikeanpuoleista pyttyä kylmänä, mutta
nyt kone hörähtää käyntiin normaalisti ja
todella äkkiä (koputetaan puuta).
Iloisena
yllätyksenä Calista löytyy n.k. Medium Valve
-sylinterikannet sekä 36 mm Dell'Orto-kaasuttimet (aiemmissa
malleissa 30 mm). Näillä avuin hevosvoimamäärä
on nostettu aiempien vuosimallien 66:sta 71:een ja samalla myös
käyttökelpoista vääntöä on tullut
lisää. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon,
että California III 1000 ja 1100 -malleja sai aikoinaan tehtaalta
sekä kaasutin- että polttoaineenruiskutusversioina,
valintansa mukaan. Välttämättä perinteinen kaasutin
ei häviä ruiskulle 6-0: helppo säätää,
toimintavarma ja jopa tien päällä korjattavissa.
Miinuspuolet tulevat esille lähinnä startatessa, jolloin on
koneen kikat tunnettava sen verran hyvin, ettei tulppia saa kasteltua -
semminkin kun Dell'Ortojen kiihdytyspumput pruuttaavat
hätäisen kaasukäden innoittamana helposti liikaa
bensiiniä palotilaan starttausvaiheessa...

Kumiveikon
kautta hommasin Caliin uudet isommat peilit ja ennakkolupauksena
rengaskerran osto lähitulevaisuudessa. Kumiveikko-Markolla 10
vuotta tuoreempi California EV, joten Guzzien temppuilu tuttua ja viha-
/ rakkaussuhde Mandellon orheihin päällänsä.
eBayn
kautta Englannista Hunter CNC:ltä venttiilikopan / sytytystulppien
suojat koneistettua alumiinia, komeat kotkankuvatkin vielä pintaan
koneistettuna. Tuonnempana pitänee hommata Timothyltä
vielä alumiininen akkutelinelevy ja tankin kylkeen Moto Guzzi
-logotekstit.
Ajoneuvohallintokeskuksen
kautta otin listan Guzzin edellisistä omistajista: mukavana
yllätyksenä omistajia kaksi kappaletta, joista viimeisin
omisti Calin vv. 1994 - 2008. Harvoinpa Guzzit nyt muutenkaan ovat
mitään kiertopalkintoja (ilkeämieliset
väittävät tosin syyksi yksinkertaisesti sen,
etteivät ne nyt kovinkaan monelle edes kelpaa...).
28.6. 2009

Ressu
Meetingissä Somerolla tapasin myös Calin edellisen
omistajan. Charmantti n. 70-vuotias herrasmies, joka lateli
huoltohistoriat ja muut tietämisen arvoiset asiat
pyörästä. Kuulemma Cali oli käynyt jo hieman
raskaaksi ja niinpä se oli vaihtunut edellissyksynä Guzzin
Breva 850:een.
4.7. 2009
Alunperinhan
Guzzin California-mallit saivat nimensä tehtaan
poliisipyörämallistosta, joka oli suunnattu Kalifornian
Highway Patrolin käyttöön. 70- ja 80-lukujen
jenkkielokuvissakin Dirty Harrystä Valaistuun ratsumieheen saattaa
bongata valkoisen poliisi-Guzzin siinä missä H-D:n tai
Kawasakin.
15.7. 2009
Cali ei sitten
pysynytkään omistuksessa pitkään, vaan vaihtui
nuoruusvuosien haavepyörään eli BMW K1:een.